Siirry pääsisältöön

Marimekkoa ja kaikenlaista

On mulla ihana anoppi. Kuuli, että haaveilen marimekon teepannusta ja sittenhän tuo sellaisen meni mulle synttärilahjaksi ostamaan. Heti otin tänään käyttöön! Mä tykkään ihan hirveesti marimekon astioista ja mieli tekis alkaa keräämään lautasia sun muuta.
 Tänään on taas ollut kaikenlaista ohjelmassa. Aamulla herättiin aika myöhään ja siinä sitten leikkasin pikkuveljen tukan. Käytiin kylillä ja ystävien lapsen 1-vuotis synttäreillä. Hermot menetin täysin ennen synttäreille menoa, kun L päätti vetää herneet nenään mun takki valinnasta. Miten vaatekriisi voi olla noin paha jo 5-vuotiaalla!! Olen ostanut kirppikseltä nahkarotsin L:lle ja nyt ajattelin että ensimmäistä kertaa otetaan käyttöön. Noh, siihen ei neiti suostunut, kun oli musta ja sitten meni tunnin verran tapellessa. L ei siis suostu käyttämään mitään mustia vaatteita ja yleensä se ei ole mikään ongelma, mut tällä kertaa mä päätin, että takki laitetaan ja sehän laitettiin!
Ja voi, että kun se vielä näytti niin kivalle päällä.

Mä oon tainnu unohtaa ihan kokonaan hehkuttaa Poets of the Fallin keikka loppukuusta! Aivan jäätävän hyvän keikan ne veti taas finlandia klubilla. Tosin totesin taas jälleen kerran, että tarvitsen jotkut 15cm korot noill keikolle, kun muut on päätä pidempiä. Kävin myös seuraavana päivänä katsomassa Herra Ylppöä ja ihmisiä lahden seurahuoneella. Oli myös hyvä keikka vaikken mitenkään erityisen innokas fani olekkaan :) Mut hyvä keikka oli kaikkiaan.



Missä se kesä nyt oikein viipyy!? Mun bikinit kuumeisesti odottaa kaapissa hellettä ja kuukauden päästä ollaan mökkeilemäänkin menossa ja olisi enemmän kuin kiva jos silloin olis kuumaa!

Mut nyt täytyy taas lopettaa kirjoittaminen tältä illalta, kun aamulla taas kello herättää 5.05 :S Hyvää yötä maailma <3

Kommentit

  1. Ihana toi teepannu! <3 pakko tulla se kyllä testamaan! :D

    VastaaPoista
  2. juu tule ihmeessä ^^ hyvältä se tee tuosta maistuukin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyykkipäivä ja harajukua lisää 20.7

 Nukuttiin pitkään edellisen aamun aikasen herätyksen takia jalähdettiin pesulaan pyykkäämään. Päivä oli ensimmäinen kylmä päivä (oli alle 25*C) ja kun mentiin takas hotellille oli pakko laittaa pitkät housut jalkaan. Koneen pyörissä mä käytin ajan hyväks ja menin sellasee kunnon hierontatuoliin mikä makso pari euroa 10min. Oli muuten aika ihana :D Kun vihdoin oli saatu pyykit pestyä ja pari kertaa annettu olla kuivurissa, ni lähdettiin kiertää takeshitadoori loppuun, kun viimeks siellä oli niin kauhea tungos, ettei sekaan mahtunut :) Yritettiin samalla löytää liike minkä nimi on ehkä söpö, muttei kyllä nähty sitä missään. No ei se mitään. Käytiin taas syömäs siellä yhessä kellari nuudelipaikassa ja kylläpäs otettiinkin hyvät ruoat. Kareeraisua nuudeleillä. Tai siis currykasiketta ja nuudelia :P mä oisin voinu pissiä hunajaa kun olin syöny. Ennen syömistä muuten käytiin purikurassakin, eli sellasessa valokuvauskopissa mitä varsinkin nuoriso japanissa ahkerasti harrastaa. Siinä menn...

Asakusa 22.7

Aamulla lähetiin harajukuun katsomaan nähtäiskö yhtään erikoisia ihmisiä sillalla. Eipä näkynyt, joten lähettiin kiertämään omotesandoa vähäks aikaa. Mulla oli nälkä, joten kebab kioskin tullessa kohdalle, päätettiin, et maistetaan japanilaista kebabbia ja kyllä oli muuten hyvää! Sit oli viel pakko syödä crepe, kun se saattoi olla viimeinen päivä harajukussa. Otin jonkun caramelli banaani täytteen ja oli tosi hyvä, mut vähän turhan makee. Löydettiin kiva pikku kirppis/vaateliike ja ostin sukat ja henkselit. Sukat oli vähän pakko-osto, kun kengät alko viertämään ilman. Lähetiin siitä sitten asemalla ja tarkastettiin vielä näkyikö persoonia ja hypätiin junaan ja mentiin uenoon ja siitä jatkettiin asakusaan.  aamuinen sudenkorento <3 joku muoviruoka ikkunassa On noloa juosta junaan, saatika jättää jotain oven väliin! hyi häpeä sinä joka niin teit! Silta millä pesoonallisuuksien pitäis olla. Hieno sisääntulo tavaratalolla koulutyttöjä joku hie...

Viimeiset päivät 24.7 ja 25.7

Nyt alkaa päivät olla aika vähissä ja huomenna heti aamulla lento starttaa. Käytiin tänään harajukussa fiilistelemässä ja ottamassa viimiset purikurat yms. Syötiin kebabit kojusta ja kierreltiin ympäriinsä. Mietittiin vielä, että tulee kyllä kova ikävä takaisin tokioon. Lähettiin takas shinjukuun ja mentiin ekaa kertaa shinjuku goyen puistoon. Oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen  paikka! Sissään maksoi 200jeniä eli pari euroa. Me kierrettiin vaan japanilainen osa puistoa, kun ilma oli vähän kurjanlainen ja ripottelikin ihan vähän välillä. Ilma oli muutenkin aivan järjettömän hiostava. Hienoja maisemia katteltiin ja sit lähettiin takas hotellille, laitettiin jo vähän kamoja kasaan ja lähettiin vielä meijän lempipaikkaan syömään. Mä päätin kokeilla J:n lempiannosta, mut mulle tuli aika paljon jotain roipe lihaa ja jätin sen lihan siitä aikalailla syömättä. Muuten oli kyllä tosi hyvä ja voi taivas niitä rapu tempuroita :P Miten ne voikin olla niin hyviä! Sit mentiin vielä times s...