Siirry pääsisältöön

Harajukussa 15.7

Herättiin hyvissä ajoin, että keretään viettää aikaa harajukussa. Harajuku oli mulle ehkä se kaikkein odotetuin kohde tokiossa. Etsittiin ensin postia ja löydettiin se. No ei siellä ollu minkäänlaisia kortteja joten, lähettiin sit pois ja kohti shinjukun asemaa. Löydettiin helposti asemalle ja myös löydettiin helposti yamanote linja kohti yoyogi puistoa ja harajukua. Jäätiin pois Yoyogin asemalla ja suunnistaessa puistoon huomattiin, että oli virhe jäädä sillä asemalla. Käveltiin kauan pikkuisia katuja ja kerrostaloaluetta, ja kysyttiin yhdeltä vastaantulijalta mistä pitää mennä. No me oltiin tietysti aivan väärällä puolella isoa puistoa, mut ei se mitään :D Löydettiin kuitenkin puiston yksi sisäänkäynneistä ja lähdettiin kohti toista puolta. Eksyminen ei haitannu kyllä yhtään, koska nähtiin hienoja maisemia, karppeja ja kilpikonnia. Hassua nähä kilpikonnia luonnossa.





 Jonkun matkaa käveltyämme löydettiin puiston pääportti. Siitä sit lähettiin kohti meji temppeliä ja se löytykin sit aika hyvin. Temppeli oli hieno, mut vielä hienompaa oli, kun nähtiin kaks hääparia. Siellä ne olivat perinteisissä hääasuissaan. Oli kyllä hienoa.

Puhdistautuminen ennen temppeliin menoa



vissiin saketynnyreitä?
 Sieltä lähettiin ettimään cosplay-puku-ihmisiä, löydettiin silta missä niiden piti olla, mutta yhtään erikoista asua ei nähty. No mentiin sit takeshitadoorille ihmettelee ja aateltii tulla myöhemmin uudestaan. Takeshitadoori oli aivan täynnä!! Siis ulkoona ja sisällä oli jokapaikassa niin paljon ihmisiä, et hyvä et liikkumaan mahtu. Siellä oli kyllä kaikkia hienoja juttuja vaikka kuinka! Alko olla jo nälkä joten mentii ettimään kellari ravintola, mistä kuuleman mukaan saa superhalpaa nuudelia. Löydettiin se ja mentiin sisään. Mä otin jonku kylmän salaatti nuudeli annoksen ja J otti kareeraisua, curryriisiä, joka oli kuulemma tosi hyvää. Mä tykkäsin mun ruoasta, mut siinä oli jotain tosi häiritseviä tähdenmallistia limasia juttuja. Ne ei onneks ollu pahanmakusia. Jatkettiin sit shoppailua ja löysin viiksisormuksen, hienot haaremihousut ja hienon paidan.

ihana <3

Crepejä :P Aivan taivaallisen hyviä!
Alko jalat olla aika väsyneet ni lähettiin takas sillalle, etsimään persoonia. Ei näkyny vieläkään ja kysyttiin yheltä brittimieheltä, joka kuulemma asui japanissa, et millon ne oikeen on siinä. Kuulemma oli poliisit ajanu ne pois o_O ja ilmeisesti mitään aikaa ei oo, vaan yleensä ne vaan joskus siellä kokoontuu. Mut sit se mies sano, että jotain saattaa vielä olla läheisellä aukiolla ja mentiin sit sinne! Siel olikin kaks harajukun Elvis -ryhmää jammailemassa ja se oli kyl tosi siistii. Porukka rokkas nahkatakeissaan +40 asteen helteessä. Ite en oo mikää Elvis/rock´n roll fani, mut täytyy kyl sanoo et noi oli tosi siistejä. Fanittamista parhaimmillaan tollanen fiilistely :) Istuskeltiin hetki kattelemassa niitä ja lähettiin sit omotesandodoorille ettii lelukauppaa ja kirppistä. Kirppis oli vähän huono, kun tais olla enemmän keskittyny ysärivaatteisiin. Mut hieno oli käydä kattomassa! Sit mentiin sinne Kiddy Landiin ja se oli aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä. Kuusi kerrosta ja hienoja juttuja. Ostettiin muutamia tuliaisia ja ajateltiin lähtee hotelliin, kun jalat oli jo ihan hellänä. No me oltiin kuitenkin tokiossa, joten eihän siitä mitään tullu. Nähtiin vaikka kuinka taas kauppoja ja tietysti piti vähän kierrellä :P Sit lähettiin takas shinjukuun ja hotelliin. Levättiin hotellissa hetki ja päätettiin testata hotellin yks ravintoloista, sellanen pikkunen nuudelipaikka. Otettiin tempuraa ja riisiä. Tempura oli ihan hyvää, mut muuten annos ei ollu mikään erityinen. Meijän hotelissa oli aivan tajuttoman monta ravintolaa. Semmosia tokiolaisia paikkoja oli suurin osa ja ei me mitää tylsää länsimaita ravintolaa edes haluttu mennä kokeilee.



kirppis
paavo <3

Kommentit

  1. ääh.. täällä mä jo kovaa vauhtia suunnittelen mun Japanin matkaa! Ysäri vaatekirppis vois olla niin siistii!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen kohdetta täydestä sydämestä <3 Joo siel oli havajipaitoja miehille ja sellasia ysäri farkkulappuhaalareita :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyykkipäivä ja harajukua lisää 20.7

 Nukuttiin pitkään edellisen aamun aikasen herätyksen takia jalähdettiin pesulaan pyykkäämään. Päivä oli ensimmäinen kylmä päivä (oli alle 25*C) ja kun mentiin takas hotellille oli pakko laittaa pitkät housut jalkaan. Koneen pyörissä mä käytin ajan hyväks ja menin sellasee kunnon hierontatuoliin mikä makso pari euroa 10min. Oli muuten aika ihana :D Kun vihdoin oli saatu pyykit pestyä ja pari kertaa annettu olla kuivurissa, ni lähdettiin kiertää takeshitadoori loppuun, kun viimeks siellä oli niin kauhea tungos, ettei sekaan mahtunut :) Yritettiin samalla löytää liike minkä nimi on ehkä söpö, muttei kyllä nähty sitä missään. No ei se mitään. Käytiin taas syömäs siellä yhessä kellari nuudelipaikassa ja kylläpäs otettiinkin hyvät ruoat. Kareeraisua nuudeleillä. Tai siis currykasiketta ja nuudelia :P mä oisin voinu pissiä hunajaa kun olin syöny. Ennen syömistä muuten käytiin purikurassakin, eli sellasessa valokuvauskopissa mitä varsinkin nuoriso japanissa ahkerasti harrastaa. Siinä menn...

Asakusa 22.7

Aamulla lähetiin harajukuun katsomaan nähtäiskö yhtään erikoisia ihmisiä sillalla. Eipä näkynyt, joten lähettiin kiertämään omotesandoa vähäks aikaa. Mulla oli nälkä, joten kebab kioskin tullessa kohdalle, päätettiin, et maistetaan japanilaista kebabbia ja kyllä oli muuten hyvää! Sit oli viel pakko syödä crepe, kun se saattoi olla viimeinen päivä harajukussa. Otin jonkun caramelli banaani täytteen ja oli tosi hyvä, mut vähän turhan makee. Löydettiin kiva pikku kirppis/vaateliike ja ostin sukat ja henkselit. Sukat oli vähän pakko-osto, kun kengät alko viertämään ilman. Lähetiin siitä sitten asemalla ja tarkastettiin vielä näkyikö persoonia ja hypätiin junaan ja mentiin uenoon ja siitä jatkettiin asakusaan.  aamuinen sudenkorento <3 joku muoviruoka ikkunassa On noloa juosta junaan, saatika jättää jotain oven väliin! hyi häpeä sinä joka niin teit! Silta millä pesoonallisuuksien pitäis olla. Hieno sisääntulo tavaratalolla koulutyttöjä joku hie...

Viimeiset päivät 24.7 ja 25.7

Nyt alkaa päivät olla aika vähissä ja huomenna heti aamulla lento starttaa. Käytiin tänään harajukussa fiilistelemässä ja ottamassa viimiset purikurat yms. Syötiin kebabit kojusta ja kierreltiin ympäriinsä. Mietittiin vielä, että tulee kyllä kova ikävä takaisin tokioon. Lähettiin takas shinjukuun ja mentiin ekaa kertaa shinjuku goyen puistoon. Oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen  paikka! Sissään maksoi 200jeniä eli pari euroa. Me kierrettiin vaan japanilainen osa puistoa, kun ilma oli vähän kurjanlainen ja ripottelikin ihan vähän välillä. Ilma oli muutenkin aivan järjettömän hiostava. Hienoja maisemia katteltiin ja sit lähettiin takas hotellille, laitettiin jo vähän kamoja kasaan ja lähettiin vielä meijän lempipaikkaan syömään. Mä päätin kokeilla J:n lempiannosta, mut mulle tuli aika paljon jotain roipe lihaa ja jätin sen lihan siitä aikalailla syömättä. Muuten oli kyllä tosi hyvä ja voi taivas niitä rapu tempuroita :P Miten ne voikin olla niin hyviä! Sit mentiin vielä times s...